Jäte- ja kierrätysasiaa

Kuten Vantaan sanomista saimme taannoin lukea, ei Vantaalla vielä tullut voimaan biojätevelvoitetta. Espoossa ( ja Kauniaisissa sekä Kirkkonummella ) määräaika oli 22 tammikuuta. Siellä yli 75% kiinteistöistä palautti biojäteilmoituksen, jolla voi välttää liittymisen HSY:n biojätteen keräykseen. Myös Vantaalaiskiinteistöjen on mahdollista jättää biojäteilmoitus HSY:n sivuilla. Lomakkeella kysellään mm Kiinteistötunnusta ja HSY:n jätepalvelun tunnusta ( selviää HSY:n laskusta ) sekä kompostorin tietoja. Kompostorin rakenteen kohdalla on vaihtoehto myös omatekoiselle kompostorille.

Kierrätyskeskus

Koivukylän kierrätyskeskuksen yhteydessä on Sortti-pienasema. Sinne voi viedä monia samoja kierrätettäviä materiaaleja, kuten täysiverisillekin Sortti asemille, mm muovia, rautaa, puuta, pinnoitettua puuta, palavaa ja palamatonta jätettä. Kullekin jätteelle on oma hintansa mm muovi on 10 euroa kuutio. Palamaton jäte on kalleinta ( vaikeimmin kierrätettävää ), sen hinta on 70 euroa kuutio. Asemalla on aina aukioloaikana joku paikalla, neuvomassa lajittelussa ja hinnoittelussa. Yleensä yksityishenkilöiden tuomat kuormat ovat kohtuullisen kokoisia eikä hinnoittelussa tarvitse täysiä kuutioita pelätä, vaan esim muovin tapauksessa lähdetään 50l eristä. Metalli otetaan vastaan ilmaiseksi ja metallinkeräykseen kelpuutetaan materiaali, jossa on yli 50% metallia. Itsekin kävimme ko asemalla eräänä arki-iltana ja pikkuautomme takapaksin täydeltä kierrättämämme materiaalit maksoivat kokonaisen yhden euron. Painekyllästettyä puuta ei pienasemalle voi viedä ja risukuormat saattaa joutua viemään Ruskeasannan Sorttiin ( tai muille Sortti asemille ). Tähänkin voi tulla muutoksia. Mm Ruskeasannan aukioloaikoja oli hiljattain pidennetty asiakaspalautteen johdosta. Tällä hetkellä Koivukylän pienasema on auki samalla aikataululla kierrätyskeskuksen kanssa arkisin 9-21 ja myös la-su 10-18. Aukiolot on helppo tarkistaa ( googlata ) HSY:n netistä. Koivukylässä kierrätyskeskuksen ja Sortti pienaseman yhteydessä on myös vaarallisten aineiden kontti ja kierrätyskeskus vastaanottaa
sähkölaitteet.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Oletko ihminen? Klikkaa Viinimarja...